Elokuva-arvostelu

Varjojen kaupungit – Luukaupunki (2013)
Ohjaaja: Harald Zwart

Varjojen kaupungit on taas yksi moniosainen kirjasarja, eikö niitä ole jo tarpeeksi? Tämä oli ensimmäinen ajatukseni kun ensimmäistä kertaa kuulin kyseisestä kirjasta, elokuvaa en halunnut nähdä mutta luettuani hieman lisää aiheesta mielenkiintoni heräsi.

Kävellessäni elokuvasaliin odotukseni ovat korkealla ja odotin elokuvan olevan pettymys mutta erehdyin pahasti, sillä odotin tämän elokuvan olevan melko samanlainen kuin Twilight-sarja mitä se ei onnekseni ollut.

Elokuvan päähenkilö Clary Fray (Lily Collins) on 15-vuotias punapää, jonka elämä on varsin tavallinen. Hän asuu New Yorkissa äitinsä ja tämän miesystävän kanssa. Claryn paras kaveri on Simon (Robert Sheehan) niminen rillipää ja Clary viettää nörttimäisen ystävänsä kanssa paljon aikaa. Ratkaiseva käänne tapahtuu Claryn 16-vuotis syntymäpäivän iltana, kun hän ja Simon juhlivat eräällä klubilla. Clary huomaa oudon seurueen joka silmää räpäyttämättä murhaa erään miehen, Claryn kirkaisu halkoo ilmaa ja Simon kyselee hädissään mikä Claryä vaivaa. Clary tajuaa, ettei kukaan muu näe outoa seuruetta. Seurueen johtajana toiminut nuori mies huomaa, että Clary pystyy näkemään hänet, Clary pakenee paikalta.

Seuraavana päivänä Claryn istuessa Simonin kanssa kahvilassa, sama poika kävelee sisään ja Clary pakenee takaovesta poika kintereillään. Clary esittää monta vaativaa ja raivon verhoamaa kysymystä mutta Jace (Jamie Campbell Bower) nimiseksi esittäytynyt nuorukainen vain katselee Clarya ylimielisesti ja vastaa jos huvittaa. Tilanteen ratkaisee Claryn soiva puhelin ja vastatessaan siihen, Clary kuulee äitinsä hätääntyneen äänen, joka huutaa ettei Clary missään nimessä saa tulla kotiin. Clary ryntää New Yorkin katujen poikki kotiinsa huomatakseen että hänen äitinsä on kaapattu. Jace osoittautuu varjometsästäjäksi eikä hän ole ainoa lajiaan. Clary tempautuu mukaan vaaralliseen taistoon ja hänelle selviää, ettei hänelle ole kerrottu kaikkea. Claryn tehtävä tässä maailmassa on paljon vaarallisempi kuin pelkkä koulusta selviäminen.

Elokuvasali täyttyi huudoista ja kiljunnasta, monta inhaa monsteria ja demonia vilahti kankaalla elokuvan aikana, elokuva pysyi silti hyvän maun rajoissa. Elokuva yllätti minut juonellisesti, sillä se oli todella toimiva ja perässä pysyi hyvin. Claryn rohkeus ja Jacen ylimielinen sarkasmi toi hyvää lisämakua elokuvaan, myös näiden kahden sanailua oli hauska seurata. Elokuva oli lajityypiltään jotain scifin, romantiikan ja fantasian sekoitusta mikä on mielestäni aina toimiva yhdistelmä. Näyttelijävalinnat olivat myös onnistuneita ja erityisesti Clarya näytellyt Lily Collins ylitti odotukseni. Suosittelen elokuvaa kaikille fantasiaromantiikkascifi-faneille.

Helmi Lindén

Ystävyyttä sukupuolesta välittämättä

Meillä kaikilla on joku jolle kertoa huolet ja murheet, ja jonka kanssa jakaa ilot. Tätä henkilöä kutsutaan ystäväksi, sinullakin on varmaan sellainen, ehkä jopa useita. Hän on se jolle ensimmäiseksi kerrot kun jotain tapahtuu, ja se jolta ensimmäisenä kysyt neuvoa.

Kun joku tyttö puhuu kaveristaan, oletetaan automaattisesti että tämä kaveri on myös tyttö. Sama pätee poikiin, jos he puhuvat kaveristaan, muut olettavat tämän olevan myös poika. Näin on ollut aina, tytöt ovat tyttöjen kanssa ja pojat poikien. Viime vuosina tähän kaavaan on tullut muutoksia, ja hyvä niin. Kaupungilla kävellessäni vastaani tulee yhä enemmän kaveriporukoita joissa on tyttöjä ja poikia, myös kahden hengen kaveriporukoita, jotka koostuvat molemmista sukupuolista, tulee vastaan enemmän. Olen iloinen tästä muutoksesta.

Tytön ja pojan välinen ystävyys herättää aina paljon keskustelua ihmisissä. ”Ei se voi ikinä olla normaali kaverisuhde”, ”Toinen ihastuu kumminkin toiseen”, ”Mahdotonta”, tällaisia supatuksia kuulee usein epäuskoisimpien suusta. Mielenkiintoni heräsi aihetta tutkiessa ja etsin netistä muutaman keskustelufoorumin aiheeseen liittyen, tällaisia kommentteja tuli vastaan.

”En minä ainakaan kavereitani sukupuolen perusteella valitse”
” Yleensä ainakin minun käsitykseni mukaan tuollainen läheinen ystävä, jolle kerrotaan kaikki, on tyttö”

Kymmenestä nettikommentista kahdeksan oli sitä mieltä että tytön ja pojan välinen ystävyys onnistuu hyvin. Olen samaa mieltä enemmistön kanssa, ystävyydestä puhuttaessa sukupuolella ei ole väliä. Monella on kuitenkin ennakkoluuloja aiheeseen liittyen, monen mielestä tytöt ymmärtävät toisiaan paremmin kuin poika voisi ikinä ymmärtää tyttöä, tai tyttö poikaa. Lisäksi monen mielestä tällainen tytön ja pojan välinen kaverisuhde johtaa aina lopulta siihen että jompikumpi ihastuu toiseen. Mielestäni asiaa ei pitäisi katsoa näin mustavalkoisin silmin, pojan ja tytön välinen ystävyys onnistuu ihan yhtä hyvin kuin mikä tahansa muukin ystävyys.

Hyvänä esimerkkinä on eräs ystäväni, hän aloitti syksyllä TYK:issä ja tutustui kahteen omien sanojensa mukaan ”luotettavaan ja mahtavaan” tyyppiin, molemmat ovat poikia. Tiedustelin hänen mielipiteitään aiheesta ja hän luonnehti asiaa näin.

- Tyttöjen ja poikien väliseen ystävyyteen liittyy niin paljon ennakkoluuloja. Esimerkiksi jos näet kaupungilla viiden hengen porukan, jossa on yksi tyttö ja loput poikia, tilannetta katsotaan heti hiukan paheksuen ja mietitään että ”toi ei varmaan tule toimeen tyttöjen kanssa”. Mutta jos porukassa on neljä tyttöä ja yksi poika, on tilanne muka ihan eri ja ajatellaan että ”Toi poika on varmaa tosi suloinen ja mukava kun se tulee niin hyvin juttuun tyttöjen kanssa. -

Jotkut pojat hänen kuulemansa mukaan pitävät sellaista poikaa, joka viettää aika tyttöjen kanssa sellaisena ”tolla riittää naisia”-poikana. Sellaisena jota kadehditaan kaveripiirissä sen takia että hän on muka iskenyt itselleen joukon tyttöjä, vaikka hän olisi näiden tyttöjen kanssa vain kaveri.

Kysyin häneltä myös katsooko joku häntä kummeksuen tai paheksuen, kun hän viettää aikaansa kahden pojan seurassa niin tiivisti. Hän vastasi näin.

- Kun vietän aikaa näiden poikien kanssa, saan muilta tytöiltä sellaisia ”toi on tossa vaan sen takia kun siinä on poikia”-katseita. En itse ajattele sitä sukupuolen välistä eroa siinä tilanteessa. Itse asiassa on hassua, kun se on niin luontevaa olla siinä porukan ainoana tyttönä, mutta silti saan sellaisia katseita. Ihan kuin olisi väärin, että olen siinä porukassa. Se on todella outoa että se luokitellaan tuolla lailla. –

Kysyin vielä, oliko hänellä itsellään ennakkoluuloja aiheeseen liittyen ennen kuin hän tutustui näihin kahteen poikaan, hän mietti hetken.

- Ei ollut, koska tutustuin heihin todella luontevasti. Kaikki alkoi siitä, kun he tulivat vaatimaan että lähden sohvalta jolla istuin, että he pääsevät siihen. En tietenkään suostunut ja keskusteltuamme hetken huomasimme että meillä on paljon yhteistä, meillä oli jopa melkein samat kurssit. Samankaltaiset mielipiteet yhdistävät ihmisiä. Tietenkin tuli jossain vaiheessa sellainen ikävä ajatus siitä, että millaisen vaikutelman annan koulun tytöille kun olen poikaporukassa. Mutta he ovat minulle kuin kaksi veljeä niin en anna ennakkoluulojen haitata meidän ystävyyttä. –

Oli ilo huomata, että muutkin ystäväni olivat myötämielisiä asian suhteen ja kun keskustelimme aiheesta, heidän suustaan pääsi vain positiivisia kommentteja.

”Totta kai tyttö ja poika voi olla ystäviä. Paras kaverini on poika!”
”Usein pojan ja tytön välinen ystävyys voi olla vielä kestävämpää kuin tyttöjen välinen ystävyys, koska poikien kanssa ei kovin usein tule mitään draamaa ja tyhmiä pikkuriitoja niin kuin tyttöjen kanssa.”
”Kyllä tytön ja pojan välinen kaverisuhde toimii. Erittäin harvoin pitkästä ystävyydestä kehittyy seurustelusuhde”
” Tietenkin ne voi olla kavereita! Sehän nyt on selvä. Se on inhimillistä että tyttö ja poika voi olla kavereita ilman sen suurempia tunteita”

Syy siihen, miksi minä olen sitä mieltä että tyttö ja poika voivat olla kavereita on se, että yksi läheisimmistä kavereistani sattuu olemaan poika. Olen tuntenut hänen 10 vuotta eikä välillämme ole mitään muuta kuin puhdasta kaveruutta, hän kuuluu luotettavimpiin ystäviini. Siksi kehotankin solmimaan kaverisuhteita kehen tahansa, sukupuolesta piittaamatta!

Helmi Lindén